tiistai 15. maaliskuuta 2011

lovely tuesday.

täällä minä, kotona. Purkki työssä. Ensi viikolla tämäkin on työnteossa.
nyt vain oleilua, hiukan siivoamista, taas joo. se on terapeuttista tälle. koti on ihana, kuiteski.



perjantai 11. maaliskuuta 2011

uutta tuulta puhaltaa. semisti.

noniin niin, takaisin mankelille vie tämän tytön tie jo ensi viikolla.
vaikka yt- neuvottelut onkin käynnissä, minut sinne kutsuttiin apuihin. oon aika fiilareissa siitä.
tosin, odotan vastausta tällä hetkellä paikasta jonne haluaisin enemmän kuin mihinkään tällä hetkellä.
jos kutsu käy, siirryn mankelilta oman alan hommiin. mutta kuitenkin sitten vasta toukokuussa. :--)
siihen asti vanhojen työkaiffareiden on mua katseltava ja kestettävä. sorryyy. :---)))

MUTTA. tällä viikollapa tein ihanan kirpparilöydön. eli vanhat, mustat pinnatuolit!
5 egee gibale ja lisäks yks ihana vaaleensininen samanlainen ihanuus- tuoli jonka Purkki ihanasti osti mulle sitten etukäteen synttärilahjaksi! helpotin raukan taakkaa jottei liikaa päätään vaivaisi miettiessään mulle sopivaa ja kivaa lahjaa. nyt on ainakin sellainen josta ite tykkään ja Purkki on täten myös tyytyväinen!

Ulkona on maailman kurjin keli ja Japanin tsunami on tosi paha. Hyi.
:--(



aaainiin muute, moomin <3 purkki! hih. 

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

hohoo!

hahaahihii. jänskää, että eilen saatiin aikaiseksi tehtyä pieni kävelylenkki Lillyn kanssa.
Oikeastaan ei niin pienikään lenkki meidän mittapuussa. Tässä on tullut kuitenkin vain röhnöteltyä kotioloissa vähän liikaakin ja päivittäinen kävely rajoittuu yleensä vain kahville tai kirppikselle.
Nyt jaksettiin kuitenkin ihan Vanajan lenkki tehdä! :--) olen ylpeä saavutuksestamme. :--D
huomenna pitäis taas seuraavan kerran reippailla kun Lilly on saanut rakkoansa hoidateltua tarpeeks :--D haha.
Tänään ohjelmassa on IHANIEN "uusien" tuolieni hakua kirpparilta kera Purkin ja iltapäiväksi matkataan Helsinkiin Myöhäsen Mikon näyttelyn avajaisiin! Je!

uusi kirpparilöytöpaituli kera edelleen keskeneräisten hiusten. (:


inara george - fools in love

ah, ihanuutta. keväästä saa voimaa. tieto siitä, että sieltä se kohta saapuilee, antaa energiaa ja puhtia tehdä pieniäkin asioita joita on koko talven työntänyt myöhemmäksi. no more! (:
nyt kun mukavan työpaikan saisi, onnellinen olisi tämä. enemmän kuin nyt. eli isosti.
eilen neitosten kanssa pyörähdettiin katsastamassa Lahden kirppari- tarjonta.
Mukaan tarttui muutama itemi. lempparina mm. ponien värinen räsymatto sekä iiiiiihana pehmoponi.
noniin, taas lapsi nostaa päätään, rauhotu. okei.
tänään tää aikuinen meinaa ottaa itseänsä rajusti ja ronskisti niskasta kiinni ja lähteä lenkille! mitäs siihen sanotte? mä sanon ainakin että wohou! tsemppii hönölle!
karistetaan talven pölyt mennessämme. kevät saa nyt luvan tulla ja ryminällä, kiitos!

tsau!

ei-enään-niin-uusi-niksi-kirja

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

ooooooooumai!

tänttärätää immeiset! tänään on viikon keski ja olen koko päivän työ- leskenä!
Purkki lähti aamuyöstä kohti Oulua työhommilleen ja minä mukavasti nukuin jopa kymmeneen asti tänään.
On jotenkin laiskottanut ihan liikaa edelleen tälläkin viikolla. Kai nyt "lomalla" niin saakin olla.. : D
Kirppareita on tullut ahkerasti katsastettua niin kotona Hämppälinnassa kuin Riksussakin (:D) asti.
Suosittele en Riihimäen kirpputoreja sitten yhtään! Niin hirveä hintataso niissä HYI kamalaa.
Kuitenkin. Nyt on oma kirppispöytä uudella kirppiksellä täällä Hämptonissa ja toivottavasti pääsen järkevästi eroon kaikesta mistä pitääkin. :--) katsotaan.
nyt jatkan hetken slipknotin kuuntelua, agreilua ja pian livahdan tapaamaan siistiiiii Marcoooo :--) haa!

somat panda- unipöksyt, h&m


uutta keskeneräistä tushbaa. 



tiistai 1. maaliskuuta 2011

maaliskuuta, huomenta.

sitä sitten. maaliskuu. synttärikuukausi. apuuva. kohta oon taas hetken vanhempi.
tarkemmin siis; rupsahdan taas millin 22.pvä. mutta hei, ikä on vaan numero. vielä. tässä vaiheessa. :---)
viime viikko sujui ihanasti, reissulla Kuusamoon torstaina. Purkki joutui lähtemään siis sinnepäin työreissulle jonne minutkin kivasti kutsuttiin seuraksi mukaan :--) .. paikat tosin puutuivat jonkin verran matkalla mutta ensimmäistä kertaa tämä tyttö pääsi Lappiin. kelakkaas sitä. kohta 24- vuotias ensimmäistä kertaa niin pohjosessa haha :--)
matkaan sisältyi ylläri; saavuttiin illalla 11 aikaan Posiolle Purkin mökille jossa sukulaiset olivatkin lämmittäneet valmiiksi SAUNAN <3 sekä ihanan aitan :--) oli niin hienoa päivän ajon jälkeen siirtyä saunaan löylyttelemään, sen jälkeen ahtaa mahaansa lasti poronpaistia ja painua lämpimään aittaan vällyjen alle! nice.

seuraavana aamuna lähdettiin aamukahvien jälkeen reippaasti kohti Kuusamoa, josta jatkettiinkin Kajaanin ja Kuopion kautta kohti kotia. :--) oli tosi ihanaa. lauantai sujui saunoessa Rengossa feat. koiruus :--)
tänään ohjelmassa ... olemista?