Purkki sai työpaikan ja se helpottaa huomattavasti meikäläisen taakkaa. Voin alkaa ottaa pikkasen rennommin nämä työjutut. En ole tästä lähtien enää ainoa laskujenmaksaja jeei! Ehkä nyt saa jopa rahulia pikkuhiljaa säästöön. :--)
Siksipä!, alan metsästämään keittiöön täydellistä ruokapöytää. Tämän hetkinen ruokapöytä on ostettu muutettuani ensimmäistä kertaa ihan Hämeenlinnan puolelle vuonna 2009. Pöytä rupeaa näyttämään jo aika kulahtaneelta ja ihan liian tummalta mustaa seinää vasten. Kaipaan siihen jonkinlaista eloa.
Pinnatuolit saan maalattua helposti mutta pöytää en rupea työstämään.
Tuo Ikean PS 2012- malliston ruokapöytä miellyttää silmää aika paljon. Olen sitä katsellut jo aikasemminkin sillä silmällä ja nyt kun siihen voisi oikeasti pian olla varaakin, olen rakastunut. Juurikin tarpeeksi eloa meidän keittiöön. Nam. Jatkan hetken vielä valvomista jonka jälkeen lähden keittämään toisellepuoliskolleni aamukahveet ja pääsen itse sukeltamaan petiin.
<3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti